Kokemusasiantuntijat
Yhdistyksellä on koulutettuja erityisherkkyyden kokemusasiantuntijoita eri puolilla Suomea, erityisesti eteläisessä Suomessa. Kokemusasiantuntijat tulevat mielellään kertomaan erityisherkkyydestä erilaisiin tilaisuuksiin ja paikkoihin. Suurin osa kokemusasiantuntijoista on valmis toimimaan myös etänä.
Alta löytyvistä esittelyistä näet tarkemmin erityisteemat ja -kohderyhmät, joihin kukin kokemusasiantuntijamme on perehtynyt tarkemmin.
Kokemusasiantuntijoiden esittelyt
.png)
Eeva-Kaisa Rönkä
Alue: Pääkaupunkiseutu, matkakorvauksia vastaan myös muu Suomi, etä
Erityiskohderyhmä: Muusikot, nuoret aikuiset, erityisherkät vanhemmat
Linkki: nettisivut
Luennon ja keskusteluosuuden kesto tilaajaan tarpeiden mukaan. Mahdollisuus toteuttaa myös pidempi tapahtuma esim. tyhy-päivään, jossa luennon lisäksi rentoutusharjoituksia.
.png)
Mervi Harju-Panula
Alue: Mieluiten etänä, Etelä-Pohjanmaa
Erityiskohderyhmä: Mielenterveys- ja päihdepalvelut, kirjasto- ja kulttuuriala, lapset ja nuoret sekä oppilaitosten ja seurakuntien henkilökunta, opiskelijat ja jäsenet
Voin luennoida, antaa haastatteluita, kirjoittaa tekstejä (mm. artikkelit ja runot) ja ohjata luovan kirjoittamisen työpajoja. Olen sanataideohjaaja, kirjallisuusterapiaopiskelija sekä äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja.

Susanna Sihto
Alue: etänä.
Erityiskohderyhmä/ -teema: Lapset ja nuoret sekä omannäköinen elämä, omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ja omana itsenä oleminen, sisältäen mm. liiallisen kiltteyden ja miellyttämisen.

Annukka Vauhkonen
Alue: Varsinais-Suomi ja Uusimaa sekä mielellään myös etänä
Erityiskohderyhmä/ -teema: Herkkyys voimavaraksi, krooniset sairaudet, lempeämpi elämä, sekä menestystä omilla ehdoilla. Autan mielelläni myös nuoria
Olen kulttuurituottaja, lempeän läsnäolon joogaopettaja ja ratkaisukeskeinen hyvinvointivalmentaja. Olen opiskellut myös psykologiaa ja luovaa kirjoittamista.
Linkki: nettisivut ja blogi

Merja Korpisaari
Alue: Pääkaupunkiseutu, etänä
Erityiskohderyhmä/ -teema: Aikuiset ja iäkkäämmät erityisherkät.
Olen kasvatustieteiden maisteri, HSP Suomi ry:n hallituksen jäsen ja vapaaehtoistoimija sekä reteaming-ohjaaja.
Yhteystiedot
Mikäli olet kiinnostunut kutsumaan kokemusasiantuntijan puhumaan, voit olla yhteydessä yhdistyksen toiminnanjohtajaan: paivi.vatka@erityisherkat.fi tai p. 050 475 7942.
Huomioithan, että kokemusasiantuntijoille maksetaan toiminnasta palkkio.