Kun urheilija oivaltaa oman erityisherkkyytensä

14.2.2022

Suomen Urheiluopistolle tekemässään kehittämistyössä Janne Juppo tarkastelee monipuolisesti urheilua niin urheilijoiden itsensä kuin valmentajien näkökulmista. Työn yleistietousosio on taas arvokas ns. suurelle yleisölle.

Jääkiekon pelaajana aloittanut Janne Juppo on edennyt lajin valmentajaksi. Suomen Urheiluopistolle tekemässään valmentajuuden kehittämistyössä hän tarkastelee molempia rooleja näiden kohdatessa erityisherkän henkilön tai henkilön ollessa itse sellainen. Urheiluopiston termi kehittämistyö tarkoittaa opinnäytetyötä. 

Jupon ura eteni Suomen jääkiekon miesten pääsarjaan, SM-liigaan saakka, mutta päättyi ennenaikaisesti fyysisiin ongelmiin. Jälkeenpäin hän arvioi uraansa, että etenkin maajoukkueleireihin liittyneet sairastumiset ja loukkaantumiset liittyivät erityisherkkyyteen.  

Kehittämistyössä kertovat oman tarinansa myös golfammattilainen Noora Komulainen ja jääkiekkoilija Janne Lahti. Komulaisen osuudesta voidaan poimia esim. nämä sanat: "Viihdyn porukassa, mutta pakotan itseni lepäämään rauhalliseen paikkaan päivittäin."

Lahti puolestaan kertoo pelimatkoilla kuunnelleensa paljon musiikkia, mutta ei tavanomaisesta syystä: "Tunnustan näin uran jälkeen, että en kuunnellut musaa, vaan halusin, että kukaan ei puhu mulle." 

Jupon pdf-muotoinen kehittämistyö on kaikkien luettavissa tältä verkkosivustolta. Työ on tallennettu myös muun jäsenmateriaalin yhteyteen jäsensivujen jemma-välilehden aineistoja-osioon.